top of page
  • Writer's pictureJenni

Kanariansaarten ja Espanjan risteily kevät 2019


Olemme jo pitkään etsineet Kanarian saarille sijoittuvaa risteilyä ja nyt sellainen vihdoin löytyi. Varustamo on TUI Cruises ja alus Mein Schiff 1. Vuorossa on 24 kansainvälinen risteilyni ja lähtöön on enää viikko aikaa. Pienen takatalven saapuessa Suomeen tuntuu ajankohtakin erittäin hyvältä lähteä. Matkakuume alkaa pikkuhiljaa jo kasvaa ja kirjoittelin tähän teille vähän fiiliksiä ja infoa tulevasta reissusta. Hyviä lukuhetkiä!


TUI Cruises on saksanlainen varustamo ja laivoilla kieli on saksa. Meitä varoiteltiin jo varustamon taholta, että ymmärretäänhän minne olemme menossa. Saa nähdä miten pärjätään, koska molemmat osataan saksa todella vähän. Uskomme kuitenkin kun henkilökunta on kansainvälistä, sen mitä ei englannilla pärjää hoidetaan savolla ja elekielellä loput.



Mitkä tämän risteilyn osalta painoivat vaakakupissa oli huikea reitti, uusi laiva ja uusi varustomo, ajankohta ja kilpailukykyinen hinta. Risteilymme kestäisi 11 päivää ja satamat ovat seuraavat: Grand Canaria, Lanzarote, Agadir, Lissabon, Cádiz, Málaga, Valencia, Barcelona ja Mallorca. Näemme paljon siis uusia satamia ja tulee käytyä ensimmäistä kertaa Marokossakin. Risteily osuu hyvin pääsiäisviikoille, eli pystymme tekemään 11 päivän reissun seitsemällä lomapäivällä. Risteilyn hinta on n. 1500 € kahden hengen parvekehytissä per nenä. Hintaan tähän sisältyy ohjelma laivalla, kaikki ruuat, virvoitusjuomat, alkoholit, satama verot sekä palvelurahat. Voidaan puhua siis oikeasti All inclusive konseptista.

Itse laivasta vielä sen verran, että Mein Shiff 1 on rakennettu Turussa ja se valmistui vuosi sitten. Tämä alus on viides joka rakennetaan Turun telakalla TUI Cruisesille. Uusi Mein Schiff 1 on kehitetty aikaisemman onnistuneen Mien Schiff 6:n pohjalta. Alus on edeltäjäänsä 20 metriä pidempi eli 315 m ja leveyttä 35,8 m Tämä on mahdollistanut paljon uutta suunnittelua ja kehitystyötä aluksen sisätiloihin. Risteilijässä on 1 447 matkustaja- sekä 635 miehistöhyttiä.


Laivan erikoisuus on kantta kiertävä 380 metriä pitkä juoksurata, jonka uloin takakaarre nuolee laivan ääriviivoja niin, että tuntuu kuin rata kulkisi meren yläpuolella. Toinen erikoisuus on suomalaisen yksi laivanrakentamisen huippuosaamisen esimerkeistä, on 50 metriä leveä Timantti-nimeä kantava peräpuolen lasia ja terästä yhdistävä ikkunaratkaisu. Rakenteen tulee sekä kantaa että joustaa. Sen toteuttamiseen on tarvittu maailman parasta laivan rakennusosaamista ja sitähän meiltä Suomesta kyllä löytyy.


Nykyisin risteilijöillä korostuu kuntoilu ja hyvinvointi. Hyvät kuntoilutilat laivalla ja risteilyn yhdeksän satamaa mahdollistavat toiminnallisen risteilyloman maalle, sekä merellä. Isoista yläkannen kuntosaleista on kuulemma huikeat merinäkymät. Ennen vanhaan vastaaviin paikkoihin laivalla sijoitettiin näköalabaari, mutta nyt siellä kuntoillaan.


Varustamoilla on havahduttu siihen, että myös hyvinvointi kiinnostaa asiakkaita hyvän ruuan ja juoman lisäksi. TUI Cruisesilla on oma wellness-konsepti, joka inspiroi terveelliseen lomailuun. Toivottavasti omankin kuntoiluinnostus heräisi talven jäljiltä tällä reissulla!


Lisätietoja risteilystä: TUI Cruises

Lennot Gran Canarialle: Finnair ja lento Mallorcalta Norwegian

103 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page