• Jenni

Laivaesittely Norwegian Pearl - Rentoa tyylikkyyttä



Pääsin tutustumaan aurinkoisena helatorstaina Risteilykeskuksen järjestämällä laivavierailulla kauniiseen Norwegian Pearliin Helsingin Hernesaaressa. Aikaisempaa kokemusta NCL varustamosta minulla jo oli, koska tein 12 päivän risteilyn Port Canaveralista Barcelonaan Atlantin yli pari vuotta sitten Norwegian Epicillä. Oli mielenkiintoista päästä katsomaan kuinka laivat erosivat toisistaan ja mikä oli samaa, koska tykkäsin Norwegian Epicistä kovasti. Rento tunnelma ja erinomainen ruoka jäivät erityisesti edellisestä käynnistäni NCL laivalla mieleeni.


NCL on yksi ensimmäisistä varustamoista, joka lanseerasi Freestyle- Cuising konseptin. Matkustaja voi siis valita ruokailuaikansa ja haluamansa ravintolan oman mielensä mukaan. Laivojen ravintoloissa ei vaadita erityistä pukeutumista, vaan siisti pukeutuminen riittää useimpiin ravintoloihin ja hienompiinkin ravintoloihin vaaditaan vain Smart Casual-pukeutumista, eli smokkia tai iltapukua ei näille risteilyille tarvitse kantaa mukana. Varustamosta muistutetaan ystävällisesti ettei uima-asu sovi ruokailuun.



Norwegian Pearl on rakennettu 2006 ja sitä uudistettiin vuonna 2017. Alus on 294 metriä pitkä, ja sillä on tilaa 2400 matkustajalle. Henkilökuntaa on 1074, palvelu on ensiluokkaista. Nytkin tuntui siltä kun olisi astunut eri maailmaan, kun henkilökunta tervehti iloisesti ja toivotteli tervetulleeksi astuessani laivaan sisään. Laivan sisustus on kaunis ja persoonallinen, etenkin mieleeni jäi illallissali ”Summer Palace”. Täällä saimme nauttia vierailulla neljän ruokalajin illallisen viinien ja kahvin kanssa. Kyllä kelpasi! Vastaava illallinen olisi Helsingin keskustassa varmaankin maksanut lähemmäs 200€. Tämä on yksi syy miksi käyn paljon risteilyllä, rahalle saa aina vastinetta. Ruuat ja juomat kuuluvat tällä varustamolla risteilyn hintaan, eli voidaan puhua oikeasti all inclusive- kokemuksesta. Laivan ravintoloissa menut vaihtuvat päivittäin ja juomia voi tilata ilman eri veloitusta ruokaravintoloissa, baareissa ja altaalla.




Illallissalin sisustus oli tehty Venäjän tsaariperheen kesäpalatsin henkeen; valkoista, vihreää, kultaa ja Faberge tyylinen koristelu. Palvelu taas oli rennon ammattitaitoista ja vaikka ympäristö ja ruuat oliva juhlavat, ei illallisella ollut ollenkaan tiukka "pönötys fiilis". Toinen kaunis ravintola mihin pääsimme tutustumaan oli italiainen ravintola, missä oli onnistuttu tavoittamaan kotoisa ja laadukas tunnelma. Laivalla on myös pubi, mistä saa erikoisoluita ja siidereitä, sekä irkkutyylistä pubiruokaa. Tämä viihtyisä ravintola on auki lounaasta pikku tunneille saakka discon sulkeutumisenkin jälkeen.


Laivalta löytyy useita ravintoloita, baareja ja kahviloita. Muutamissa erikoisravintoloissa, kuten pihviravintolassa, japanilaisessa- ja brasilialaisessa ravintolassa, veloitetaan ruokailusta katemaksu tai käytössä on a lá carte hinnoittelu. Erikoisuutena aluksella on neliratainen keilarata, keilaratoja löytyy tietojeni mukaan vain NLC laivoilta. Keilailua tuli kokeiltua Atlantin ylitys risteilyllä ja se sujui jopa niin hyvin meidän porukalta, että laivan henkilökunta tuli ihmettelemään ettei me tarvita radalle apulaitoja 😊



Lisäksi laivalla on järjestetty erilaisia teemaristeilyitä, esim. Kiss-risteily jossa laiva oli täynnä Kiss-faneja. Bändi oli risteilyllä mukana ja esiintyi iltaisin. Kuulin huhuja, että varustamo on myös järjestämässä Bon Jovi risteilyä. Norwegian Pearl sopii siis hyvin nuorille ja nuorenmielisille pariskunnille, sekä kaveriporukoille. Lapsiperheet ovat myös tervetulleita, mutta esim. uima-altailla ei ole vesiluikumäkiä. lapsille löytyy kyllä omat erilliset leikkialueet.



Helsingissä ollessaan laiva oli lähes loppuunmyyty ja pääsimme tutustumaan ikkunahyttiin, joka oli laivan pienimpiä. Suihku/wc- ratkaisu näkemässämme hytissä vaikutti toimivalta. Siinä oli liukuovella, erotettavat erillinen suihku ja wc tilasta missä lavuaari oli. Sisähytit ovat kooltaan 13 m² ja ulkohytit 15 m². Parvekkeellisissa hyteissä tilaa on 19 m². Hyteissä on kaikki mukavuudet ja hyttisiivooja käy kahdesti päivässä, sekä huonepalvelu toimii joustavasti. Laivalla on myös useita sviittivaihtoehtoja, joista ehdottomasti upein on lähes 400 m² Garden Villa, jossa on kolme makuuhuonetta ja oma puutarha porealtaalla.



Illalla yksi suosituimmista paikoista on laivan 1000 paikkainen teatteri, jossa on vaihtuvia esityksiä joka ilta. Liikuntaa kaipaaville laivalta löytyy iso kuntosali, ryhmäliikuntatunteja, juoksurata ja kori- ja lentopallokenttä. Lisäksi aluksella on kaksi ulkouima-allasta ja porealtaita. Kylpylä laivalla on tasokas ja sieltä löytyy poreallas, saunat upeilla merinäköaloilla ja hemmottelu hoidot kampaamopalveluineen.


Tämä laiva tuntui jollakin tavalla aika perinteisellä risteilylaivalta, sieltä puuttuvat huvipuistomaiset viihdykkeet, vesiliukumäet ja isot kaupat. Varustamo on selvästi panostanut viihtyvyyteen ja rentoon meininkiin aikuisempaan makuun. Voisin hyvin kuvitella lähteväni tällä laivalla vaikka seuraavalle risteilylleni.


Risteilykeskus järjestää laivavierailuita pitkin kesää aina syyskuulle saakka luksusristeilijöille Helsingistä. Lisätietoa laivavierailuista ja NCL:n risteilyistä löydät osoitteesta:

https://risteilykeskus.fi/risteilytarjoukset/

55 views0 comments

Recent Posts

See All

©2018 by www.matkallamaailmalla.net Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now