Kolmen meripäivän jälkeen Abu Dhabista saavuimme Goalle Mormugaon satamaan tapaninpäivänä. Heräsimme aamulla aikaisin, koska laivalla pitäisi olla takaisin jo klo 15.30. Liikenne Goalla kuin muuallakin Intiassa on kaoottista, eli siirtymiin pitää varata hyvin aikaa ja hyvään kuskiin kannattaa panostaa. Kolme ystävääni lomailivat Gooalla ja päätimme lähteä moikkaamaan heitä. Onneksi saimme apua heiltä taksikyydin järjestelyissä. Kuski olikin meitä vastassa klo 9.00 sovitun mukaisesti hienon itse tekemän kyltin kanssa. Meillä oli kylän coolein kuski, muut kuskit olivat vastassa asiakkaitaan valkoisissa kauluspaidoissaan ja ”pensseli-setä” viiksissä peri Intialaiseen tyyliin. Meidän kuskilla oli täysin mustat vaatteet, läpsyt jalassa, parta, pipo päässä ja leveä hymy naamalla.
Edellisen kerran olen käynyt Goalla keväällä 2018 ja kävimme silloin tutustumassa paikan historiaan ja mausteplantaasiin, eli nyt ei ollut paineita nähtävyyksien suhteen. Päätimme treffata kaverit kahvilassa ja lähteä rentoutumaan Candolim-nimiselle rannalle. Goalla on paljon nähtävää portugalilaisten rakentamista taloista ja kirkoista, hindujen temppeleihin ja kauniisiin rantoihin. Ikävä oli taas todeta että tienvarret ovat täynnä roskia, mutta onneksi itse ranta oli pidetty siistinä. Isot aallot löivät rantaa ja siellä olikin ihmisiä ottamassa aurinkoa, uimassa ja kalastamassa. Rapalaa heiteltiin siinä vieressä missä uitiin, mutta ilmeisesti onnettumuuksia ei tapahdu kun kalastaminen oli sallittua. Tupakkaa ja alkoholia saa nauttia vain ravintoloissa, huonolla onnella voi saada sakon kuten ystävämme oli saanut. Onneksi sakko ei ollut kuin 200 rupiaa, eli noin kaksi euroa ja matkabudjetti ei mennyt siis sekaisin.
Taksikyyti maksoi kahdelta hengeltä 50€ meno-paluu ja matkoihin meni noin 1,5 h suuntaansa. Sama kuljettaja odotti meitä sen ajan mitä olimme rannalla. Taksia ei kannata maksaa ikinä etukäteen, mutta hinta kannattaa sopia. Kuskillemme kävi onneksi eurot. Ystäväni opastivat, että yleensä käytössä on vain rupiat ja pankkiautomaatteja on vähän, kortti käy harvoissa paikosisa. Käteistä on hyvä varata siis aina mukaan ja nostaa rahaa kun toimiva automaatti löytyy.
Goan hintataso oli edullinen, pullo paikallista Kingfisher-olutta oli euron ja Piryani kasvisruoka kaksi euroa rantaravintolassa. Intiaan tarvitsee viisumin ja sen voi hakea internetistä. Hinta tälle E-visalle oli 80 €, kun vielä viime keväänä se oli 40 €. Melkoinen hinnan korotus. Tällä viisumilla pääset vierailemaan kahdesti maassa, eli tätä risteilyä ajatellen pääsemme hyvin käymään Goalla ja Mumbaissa.
Varaa aikaa viisumin tekemiseen, sivut toimivat vaihtelevasti ja kysymyksiä on paljon. Itse viisumi tuli muutamassa päivässä sähköpostiini ja tämä pitää sitten muistaa printata mukaan. Tosin voi olla, että joudun jättämään Mumbain väliin koska vilustutin itseni laivan uima-altaalla meripäivänä. Onneksi olen käynyt Mumbaissa jo aikaisemmin ja laivan ollessa satamassa lähes kaikki palvelut pelaavat kuten merelläkin.
Kirjoitan blogia merellä matkalla Dubaihin. Uuden vuoden olemme laivalla Dubaissa, eli sieltä laita varmasti tilanneraporttia ja laitan uuden vuoden juhlinnasta kivoja kuvia tänne blogiin. Mukavaa viikonloppua ja uuden vuoden odotusta!
Suomesta matkoja Goalle järjestää mm. Aurinkomatkat.
Hyvää Uutta Vuotta! Goa ei muuten ole saari ; )