Olimme jo pitkään etsineet uutta risteilyreittiä mieheni ja ystävieni kanssa, joka poikkeaisi tavanomaisesta ja näkisimme paljon uusia satamia. Mahdollisuus uusiin reitteihin tulee esimerkiksi silloin, kun laivat siirtyvät alueelta toiselle tai vaikkapa telakalle kunnostukseen. Useasti nämä siirtymäristeilyt ovat myös edullisempia ja vähän pidempiä kuin tiettyä vakioreittiä tekevät risteilyt.
Pienen etsinnän jälkeen löysimme erittäin hyvän risteilyn keväällä 2018. Royal Caribbeanin Mariner of the Seas oli tulossa Aasiasta Eurooppaan Cadiziin telakalle. Kyseinen laiva oli risteillyt Aasiassa edelliset viisi vuotta ja siirtyisi Cadizissa tehdyn uudistuksen jälkeen Karibian markkinoille. Isommat uudistukseen laivoihin tehdään tehdään yleensä Euroopassa, kuten Cadizissa tai Rotterdamissa. Laivaan tultaisiin tekemään isompi remontti, joka maksaisi 10 miljoonaa.
Mariner of the Seas oli viisi vuotta pelkästään Aasian markkinoilla ja räätälöity Aasian markkinoille sopivaksi. Tämä tarkoittaa länsimaiseen konseptiin verrattuna sitä, että ravintoloita ja baareja karsitaan ja niiden laajennetaan casinoa ja ostosmahdollisuuksia. Cadizin telekalla laiva uudisteettiin uusimpien laivojen tasolle, eli jatkossa sieltä löytyy samat ravintolat palvelut ja kuin uusimmilla laivoilla kuten Symphony of the Seassilla.
Laivan reitti oli Singapore- Phuket- Cochin-Goa-Oman ja Dubai ja kestoltaan risteily oli 14 päivää. Reitti oli todella hyvä ja satamapäivien välissä oli mukavasti meripäiviä. Dubain jälkeen laiva lähti kohti Cadizia, mutta me jäimme kyydistä pois aikaisemmin. Meripäivien aikana on mukava tutustua rauhassa laivaan, käyttää laivan palveluita, kuntoilla ja nauttia laivan ravintoloiden antimista. Itse kohteista tulen kirjoittamaan vielä erillisen blogi-kirjoituksen.
Ruoka ja palvelu oli laivalla taas erinomaista. Illallissali oli upea kolmikerroksinen ”old school” sali ja saimme pöydän todella hyvästä paikasta melkein kapteenin pöydän vierestä. Tosin laivan norjalaista kapteenia emme nähneet kuin vilaukselta risteilyn aikana. Kansainvälisillä risteilyillä varaat pöydän jo seurueellesi etukäteen ennen risteilyä ja tulet nauttimaan illallista samassa pöydässä joka ilta. Tarjoilijat pysyvät samana, mutta menu vaihtuu joka ilta. Vaihtoehto illallissalin illalliselle on myös buffet tai kahvila.
Yksi risteilyn hauskimmista tilaisuuksista on laivan Promenade-kävelykadulla järjestettävä ”Kapteenin tervetulotilaisuus” kaikille matkustajille. Tilaisuudessa on ilmainen kuohuviinitarjoilu, live musiikkia, mahdollisuus ottaa kuvia kapteenin kanssa ja laivan päällystö esittäytyi. Yleensä laivan henkilökunnassa on kymmenittäin eri kansallisuuksia, eli esittelyt ovat hauskoja ja värikkäitä. Risteilyllä suosittelen ehdottomasti osallistumaan tähän tilaisuuteen ja tämä järjestetään yleensä risteilyn alkupuolella. Jo yli kahdenkymmenen kansainvälisen risteilyn kokemuksella voin sanoa, että tämä on yksi risteilyn kohokohdista minkä varustamo järjestään vierailleen.
Risteilyn aikana illan ohjelmaan panostettiin varustamon puolesta paljon. Royal Caribbean on varustamoista ehdottomasti iltaohjelman ykkönen, esimerkiksi laivalla esitetyt show ja musikaalit ovat kansainvälistä huipputasoa. Altaalla järjestettiin disco teemalla ”Beduin night” ja toisena iltana70 party, missä pääsimme tanssimaan Village Peoplen tahtiin.
Risteilyistä saimme hienon todistuksen muistoksi kotiin.
Satamista joissa vierailimme risteilyn aikana tulen kirjoittamaan vielä erillisen blogi-kirjoituksen.
Comments